keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Muurahaisia altaassa

Kesä lähestyy ja tuli tarve puutarhakalusteille. 

Töiden jälkeen suuntasin San Pedron teollisuusalueelle ja sieltä löytyikin
tuttu myyjä. Theo oli vaihtanyt työpaikkaa Costa Mueble:sta Fernando Morenoon.

Hän on vanha tuttu. Monet huonekalut olen häneltä ostanut.

Hän saikin clousattua kaupan kanssamme, kovan tinkimisen jälkeen.

Kaupasta lähtiessä menimme kylppäriosaston kautta ja sieltä löytyi -
niin soma allas ! Teki mieli ostaa, vaikka ei tarvikkaan.

Olisi kiva vaikka kesämökille. 

Googlailun jälkeen löytyi urban taiteilija David Delfin, joka suunnittelee hiukan poikkeavia tuotteita. 
Batcho:lle hän oli suunnitellut tosi söpöjä ja yksilöllisiä kylpyhuonekalusteita.

Minulle nämä molemmat yritykset olivat uusia tuttavuuksia, mutta piristivät päivää kummasti (sateen keskellä). 







sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Gluteeniton kahvila Marbellassa

Kahviloissa on ihana piipahtaa istumaan ja nauttimaan kauniista leivonnaisista. Marbellassa Puente Romanon sisäänmenon vieressä on ihana gluteeniton kahvila - Celiciosa . Kahvilasta ei ainoastaan saa leivonnaisia vaan me nautimme aamiaiseksi norjalaisen voileivän. Makeana ystäväni kanssa otimme porkkanaleivoksen. Kumpaakin yksi kipale, jonka jaoimme. 



KEITTIÖN TERVHDYS
NORJALAINEN VOILEIPÄ
ON MISTÄ VALITA









lauantai 9. huhtikuuta 2016

Los Patos - autenttinen ravintola San Pedrossa



San Pedron teollisuusalueen reunalla on pieni kyläyhteisö, jossa sijaitsee vaatimaton (ulkoapäin) Los Patos ravintoa.   Paikan henkilökunta koostuu isännästä (62 vee herra salissa) ja hänen rouvansa, joka hoitaa keittiöpuolen.  

Ravintola on auki lounasaikaan päivällä ja jälleen iltaisin kello 19.30 alkaen. Paikalle voi yrittää mennä ilman pöytävarausta, mutta monasti 20 paikkaa on jo varattu. Joten suosittelen varaamaan pöydän numerosta 952 784 905. 

Ravintolassa on turha pyytää ruokalistaa, koska sitä ei ole. Marssitaan vain tiskille valitsemaan ainekset, joista haluaa ruoan valmistettavan. Meitä oli kolme henkilöä ja kaksi alkuruokaa jaettuna riitti ja jokaiselle pääruoka.

Ja se osoite:  Calle Fonseca, 13, 29670 San Pedro Alcántara, Málaga



















perjantai 8. huhtikuuta 2016

Alhama de Granada - kuumat lähteet


Sunnuntaisena aamuna auton keula kääntyi meillä tyttöjen kesken kohti Granadaa. Määränpäänä oli Granadan provinssissa sijaitseva Alhama de Granada.

Paikalla olimme kuulleet olevan kuumia lähteitä. 

Päätimme ajaa Malagasta kohti Granadaa ns ei-tullitietä. Saimme ihailla laaksoja vuorten keskellä.
Ajoaikaa meillä Marbellasta kertyi noin parisen tuntia. Matkan taittaa nopeammin, kun valitsee tullitien.

Noin 6 000 asukkaan kaupunkiin tullessamme huomasimme olevamme keskellä urheilutapahtumaa. Toriaukealla juuri jaettiin palkintoja aamun juoksutapahtumasta, jonka seurauksena kaikki baarit oli ihan tupasen täynnä.

Ensimmäisenä suuntasimme turistitoimistoon, joka sijaitsi torin reunalla Local Poliisin vieressä. Sieltä saimme kartan ja pikaisen opastuken, mihin kannattee mennä. Turistitoimiston takaa lähtee kävelyreitti vuorille. Siihen täytyy varata aikaa noin kolmisen tunita. Tähän meillä ei tällä kertaa ollut aikaa.

Kiersimme kuitenkin kaupunkia ja kävimme vankilamuseossa. 

Vankilamuseossa saimme kokea maanjäristyksen tuntuman. Vuonna 1884 koko kaupunki miltei tuhoutui reilun kuuden magnitudin maanjäristyksessä.  

Kuumat lähteet olivat vähän kaupungin ulkopuolella. Koska kyseessä oli sunnuntaipäivä, niin paikalla oli paljon espanjalaisia perheitä piknikillä. Osa jopa peseytyi saippuan kera altaissa. Jos haluat mennä altaille, niin pue valmiiksi uimapuku päälle ennen paikalle menoa.