keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Onko Fazerin sininen norjalainen suklaa ?

Fuengirolassa, Mijaksen puolella on Carrefour -supermarket toinut jo lähes vuoden. Siellä on erikseen Nordico -osasto, josta voi käydä koti-ikävään hakemassa tuttuja suomalaisiakin tuotteita.

Ihmetykseni oli, kun vanha ja tuttu Fazerin sininen löytyi norjalaisten hyllystä. Jäin miettimään, onko ne nyt vieneet meiltä suklaankin ? 





sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Nizza ja kolleegan tapaaminen

Ajoimme Nizzan ohi ja pysähdyimme yhdeksi yöksi. Lähinnä syynä oli kolleegan, Marin tapaaminen. Marilla on Nizzassa samanlainen yritys kun minulla Espanjassa. Eli hän välittää loma-asuntoja. Yrityksen sivuille pääset tästä (Mariviera).

Varasimme hotellin läheltä keskustaa, joka osoittautui muuksi kun esitteessä väitettiin. Spa ja kuntosali olivat lähinnä vitsi. No, olimme vain yön ja se ei meitä sitten enempää harmittanut. Sijainti oli hyvä. Kävellen pääsin vanhaan kaupunkiin ostoksille. 

Marin ja hänen perheensä kanssa lähdimme illalla heidän varaamaansa ravintolaan syömään. Paikka osoittautui erittäin ihanaksi. Omistaja Mia (suomalainen)  palveli meitä ilmeisesti ihan yli ajankin. Niin mukavaa meillä oli rupatellessa, ettemme huomanneet ajan kulumista. 

Mutta jos olette Nizzassa, niin käykäähän moikkaamassa Miia ravintoa In Vino Porto:ssa . Mialla ja hänen miehellä on toinenkin ravintola keskustassa.

Tässä muutamia kuvia vierailustamme. Kuvat on otettu puhelimella, joten laatu on mitä sattuu.






lauantai 11. lokakuuta 2014

Japanilaisessa ravintolassa


Kotini lähellä on japanilainen ravintola, johon vieraiden kanssa piipahdamme nauttimaan illasta. Yksin tai kaksin emme yleensä mene, koska haluamme teppanyaki pöydän ja sen valmiit menut on aika laajoja. 
Jälkkärin valmistus

Paikkaan kannattaa varata pöytä, jos haluaa istua ja nauttia ruoan valmistuksesta pöydän ääressä. Me otamme useita eri menu vaihtoehtoja ja sitten maistelemme niitä ristiin. Ohessa muutama video, klikkaa ne oikeasta alakulmasta suuremmaksi, niin saat paremman kuvan.
















Oma ohjelmanumero on valmistelun seuraaminen. Tämä paikka sijaitsee Puerto Banuksen kupeessa.


maanantai 6. lokakuuta 2014

Romua ja sisustusta

San Pedrossa olen useasti nähnyt kadun varrella vanhanaikaista tavaraa = tuolia ruosteessa :) 

Nyt päätin mennä katsastamaan kaupan. Kauppa on El Trastero de Macarena

Kauppa osoittautui mielenkiintoiseksi (mutta hinnat ei ). Tässä muutamia otoksia. Ehkä siellä tulee kuitenkin käytyä jotain hankkimassa. Tosin, seuraavan kerran kun ajelen Sveitsin läpi, niin taidan koukata Brockli myymälän kautta. 
















lauantai 27. syyskuuta 2014

Viikonloppu Portugalissa


Aurinkorannikolta on vain noin neljän tunnin ajomatka Portugaliin. Olen itse käyttänyt reittiä Algeciras/Jerez/Sevilla/Huelva/Faro. Mutta nyt kokeilin Malaga/Sevilla reittiä, koska lähdin Fuengirolasta. Tuo jälkimmäinen reitti tuntui minusta miellyttävämmältä ja ajassa säästää, jos lähtee Fuengirolasta. 

Faron kyljessä sijaitseva Vilamoura on mukava pieni satamakylä, jossa on useita golfkenttiä. Hotellin saa helpoiten kävelemällä sisään ja kysymällä hintaa. Itse olen ensin katsonut netistä hinnan ja sen jälkeen mennyt kilpailuttamaan (tosin ei toimi elokuussa). Olen saanut ihan kohtuuhintaisia huoneistoja ja huoneita.

Tällä kertaa ajelimme länsikärkeen Lagos:iin, joka on Euroopan eteläisimpiä alueita. Matkaa Farosta on noin 60 kilometriä. Lagosista aikoinaan Kolumbus on katsonut merelle ja todennut, että maailma loppuu siihen.

Kaupunkiin saavuttua jätimme auton rannan parkkihalliin. Kävelimme keskustan läpi ylös, jossa oli vanha muuri suojaamassa kaupunkia.  Palasimme takaisin rantaan ja päädyimme ottamaan TUKTUK auton tunniksi, jotta saisimme enemmän irti kaupungista/kalastajakylästä.

Tämä vekotin maksoi kahdelta henkilöltä 20 euroa tunnilta ja oli sen väärtti. Aluksi ajelimme länsiosaan ja 
ihailimme sieltä maisemia. Sieltä sitten rantaa pitkin takaisin satamaan.

Lagosin hiekkaranta on Euroopan pisimpiä,noin  40 kilometriä. Ranta tarjoaa länsipäässä hienoa pieniä poukamia kivien keskellä. Näille pienille rannoille pääsee ihan rappuja kävellen paikoitusalueilta.

Takaisin ajelimme Vilamouraan rantatietä pitkin, joka tarjosi ihania pieniä lomakyliä. Tosin, Praia de Luz tuli kaikkien tietoisuuteen brittitytön katoamisen vuoksi. Muutoinkin alueella tuntui olevan paljon brittejä. Liekkö asiaan vaikutta se, että Englannista saa lennot Faroon helposti 50 eurolla. 

























perjantai 15. elokuuta 2014

Grande fiesta

Nyt viikonloppuna vietettiin ns. pitkää viikonloppua Espanjassa.
Perjantai oli kansallinen vapaapäivä ja sen kyllä huomasi jo aamusta lentokentällä. Kun menin aamu yhdeksältä kentälle vastaan asiakkaita, täytyi jonotella jo kenttäalueelle pääsyä.

Iltasella pääsin viettämään turistiaikaa ystävieni kanssa.

Menimme syömään Copi Banukseen, jonka solomillot ja lampaan kareet eivät jättäneet meitä kylmäksi. 





















Illallisen jälkeen suuntasimme katsastamaan Puerto Banuksen rannan elämää. Kello oli jo lähellä puoltayötä, mutta shoppailua se ei haitannut.

Tehtävämme oli löytää tulevalle morsiammelle kengät. Ensin piipahdimme Louis Vuittonilla, joka oli tupaten täynnä väkeä. Pöydän ääressä istui kaksi naista: äiti ja tytär. Edessään heillä oli konjakki- ja shampanjapullot. Ystäväni heidän kanssaan keskusteli venäjäksi ja he kertoivat olevansa jo toistamiseen kaupassa samana päivänä. Päivällä oli laskua kertynyt 20 000 euroa edestä ja nyt näytti
uudet ostokset tekevän toisen 20 000 euroa. 

Jatkoimme edelleen kenkien etsintää, jotka sitten löysimmekin viereisestä putiikista. Tuleva morsian on saanut jo kengät hankittua.



Lopuksi istahdimme viellä rannalle ravintolaan nauttimaan lämpimästä Andalucian yöstä. Meidän matka kotiin alkoi kahdelta yöllä, mutta meno rannassa jatkui railakkaana.