lauantai 27. syyskuuta 2014

Viikonloppu Portugalissa


Aurinkorannikolta on vain noin neljän tunnin ajomatka Portugaliin. Olen itse käyttänyt reittiä Algeciras/Jerez/Sevilla/Huelva/Faro. Mutta nyt kokeilin Malaga/Sevilla reittiä, koska lähdin Fuengirolasta. Tuo jälkimmäinen reitti tuntui minusta miellyttävämmältä ja ajassa säästää, jos lähtee Fuengirolasta. 

Faron kyljessä sijaitseva Vilamoura on mukava pieni satamakylä, jossa on useita golfkenttiä. Hotellin saa helpoiten kävelemällä sisään ja kysymällä hintaa. Itse olen ensin katsonut netistä hinnan ja sen jälkeen mennyt kilpailuttamaan (tosin ei toimi elokuussa). Olen saanut ihan kohtuuhintaisia huoneistoja ja huoneita.

Tällä kertaa ajelimme länsikärkeen Lagos:iin, joka on Euroopan eteläisimpiä alueita. Matkaa Farosta on noin 60 kilometriä. Lagosista aikoinaan Kolumbus on katsonut merelle ja todennut, että maailma loppuu siihen.

Kaupunkiin saavuttua jätimme auton rannan parkkihalliin. Kävelimme keskustan läpi ylös, jossa oli vanha muuri suojaamassa kaupunkia.  Palasimme takaisin rantaan ja päädyimme ottamaan TUKTUK auton tunniksi, jotta saisimme enemmän irti kaupungista/kalastajakylästä.

Tämä vekotin maksoi kahdelta henkilöltä 20 euroa tunnilta ja oli sen väärtti. Aluksi ajelimme länsiosaan ja 
ihailimme sieltä maisemia. Sieltä sitten rantaa pitkin takaisin satamaan.

Lagosin hiekkaranta on Euroopan pisimpiä,noin  40 kilometriä. Ranta tarjoaa länsipäässä hienoa pieniä poukamia kivien keskellä. Näille pienille rannoille pääsee ihan rappuja kävellen paikoitusalueilta.

Takaisin ajelimme Vilamouraan rantatietä pitkin, joka tarjosi ihania pieniä lomakyliä. Tosin, Praia de Luz tuli kaikkien tietoisuuteen brittitytön katoamisen vuoksi. Muutoinkin alueella tuntui olevan paljon brittejä. Liekkö asiaan vaikutta se, että Englannista saa lennot Faroon helposti 50 eurolla. 

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!