tiistai 30. lokakuuta 2012

Vesa-Matti Loirin konsertti Fuengirolassa

Lähdimme tuttavien houkutteleman kuuntelemaan Loiria Fuengirolaan.

Onneksi käytössämme oli isomman kokoinen auto, johon saimme mahtumaan kaikki seitsemän innokasta konserttivierasta. 

Tämä oli toinen kerta, kun täällä Espanjassa saimme itseämme liikkeelle ja konserttiin. Fuengirolassa järjestetään paljon hyviä konsertteja talviaikaan. Täältä Marbellasta menee noin puoli tuntia ajaa Fuengirolaan ja usein kahdestaan ei vain tule lähdettyä. 

Tällä kertaa meitä olikin sitten isompi porukka. Ensimmäisellä puoliajalla Loirin esittämä "Lapin Kesä" sai minut liikuttumaan. Se oli ehkä parasta koko konsertissa. 

Loiri oli laihduttanut hienosti, mutta totesi urakkaa vielä olevan edessä. Liikkuminen hänellä oli edelleen vaikeaa, koska diabetes oli vienyt tuntoa jaloista. 

Uunon roolissa elokuva "Uuno Espanjassa" on kuvattu tässä meidän nurkilla. Kuvauspaikkana oli 
pääosin Las Brisaksen golf kenttä, joka näkyy meidän parvekkeelta. Itsekin pelailemme siellä golfia.
Piti taas katsoa elokuva ja vertailla, kuinka tämä ympäristö on muuttunut.

Konsertissa tapasimme monia tuttuja ja ilta jatkui aina yötä yhteen saakka naapurissa. 



Kaksi maestroa: Loiri ja Halonen





Nyt teimme päätöksen, että alamme osallistumaan vastaaviin rientoihin täällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!