keskiviikko 26. joulukuuta 2012

USP sairaala

Melkoinen tovi on kulunut, ennekuin on löytynyt aikaa kirjoitteluun. 
Lupasin taannoin kertoa kokemuksista yksityissairaalassa käynnistä. Tässä se tulee.

Tuttavani koki yht`äkkisen muistinmenetyksen. Hän ei enää löytänyt kotiin ja eikä oikein
tiennyt, missä olikaan. Toki maan tunsi, muttei muuta. 

Lähdin erittäin huolestuneena yhdessä hänen
rouvansa kanssa viemään häntä autollani tuhatta ja sataa kohti Fuengirolan USP sairaalaa. 

Pääsimme onnellisesti perille ja pikaisten papereiden täyttämisen jälkeen (korvaushakemus Eurooppalaisen vakuutuksella oli suomeksi) pääsimme Doctorin luokse. Hän yhdessä apulaistensa kanssa teki useita kokeita ja testejä. Olipas meidän yllätykseksi yksi sairaanhoitaja (mies) opiskellut Helsingin Lauttasaaressa ja käynyt Rovaniemelläkin husky ajelulla. 

Kokeiden jälkeen potilas lähdettiin kuljettamaan ambulanssilla (pillit päällä) pikaisesti kohti USP Marbellan sairaalaa. Minä ja potilaan rouva menimme minun autollani.  

Perille saavuttuamme potilaalle oli tehti monenmoiset aivokuvaukset ja onneksemme mitään hälyttävää ei löytynyt. Yöksi sairaalaan kuitenkin täytyi jäädä ja odottamaan seuraavan päivän kokeita. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Seuraavana päivänä kotiuduttiin lounaan jälkeen ja vakuutus korvasi kaiken. Seurasimme kuitenkin osaston toimintaa aamupäivän ja kovasti oli erimaalaisia potilaita ikähaarukalla arvioisin 25-90 vuotta. Vakuutus kannattee siis huolehtia mukaan matkaan. Englannin kielellä pärjää sairaalassa ja apua löytyy läheltä.

Fuengirolassa on myös Xanit lääkäriasema, jonka sairaala on Benalmadenassa. Xanitissa on yksi suomalainen lääkärikin ja monet suomalaiset sairaanhoidon opiskelijat tekevät työharjoittelua sairaalassa. Myös kerran törmäsin USP sairaalassa suomalaiseen harjoittelijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!