lauantai 12. tammikuuta 2013

Roskailua ja kierrätystä

Espanjassa meillä ainakin tulee aika rutkasti roskia päivässä. Yksi iso jätesäkillinen viedään päivittäin iltaisin roskiin. Toki kadun päähän on nyt ilmestynyt erilliset astiat lasille. Eli vähän voisi jo kierrättääkin.

Koin vastakohtaisuuden, kun opettelen Sveitsissä roskien lajittelua. Se tuntuu olevan oma taiteen lajinsa, johon täytyy ihan perehtyä. Sain kuulla jo "roskapoliiseista", jotka räväyttävät sakot, jos et osaa oikein lajitella ja jättää roskia. Saatikka, jos olet laittanut muuhun, kuin maksullisiin säkkeihin roskat.

Homma menee niin, että kaupasta täytyy ostaa omia roskapusseja. 35 litran pussit maksavat ainakin meillä 2 frangia kipale. Eli niissä veloitetaan jätemaksua. Näihin sitten laitetaan roskat, paitse ne jotka kierrätetään. Kauppaan palautetaan (ei panttia) lasipullot, peltitölkit rytistettynä, muovipullot ja ns. PET pullot. Muutoin sitten on tarkka kalenteri, minä päivänä kuussa haetaan: normaalit talousjätteet, lehdet, kartongit, tekstiilit, puutarhajätteet ja metallit. Nämä sitten viedään päivää aikaisemmin roskiksen viereen siististi paketoituna. Alla kuva kalenterista.


Kun nyt tämän kaiken saa itselle sisäistettyä, niin seuraavaksi täytyy opettaa perhe maan tavoille. Täytyy laittaa kalenteriin muistilaput, jotta muistaa palautella oikeaan aikaan. 

Kun asuntoa sisustaa, niin voitte vain kuvitella sitä kartongin määrää, joka IKEA pakkauksista tulee. Toisella kerralla purimmekin tavarat pakkauksista IKEA:ssa ja jätimme kartongit heidän roskalavalle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!