torstai 27. maaliskuuta 2014

Kissanpäiviä

Luin Suuntaviiva blogia, josta sain kimmokkeen kirjoittaa elämästä Espanjassa. Monet tuttavat toteavat meidän viettävän täällä kissanpäiviä - voi kun tietäisivät. 

Työpäivät täällä ovat haasteellisimpia, kuin vanhassa kotimaassa. Kieli, uudet tavat ja uusien asioiden opetteleminen on haasteellista. Itse olen päättänyt tarttua härkää sarvista ja menen tulta päin.

Voin todeta, että espanjalaiset ovat erittäin ystävällisiä ja pitkäpinnaisia. Virastossakin selittävät rauhallisesti ja varmistavat varmistuksen perään, että varmasti olen ymmärtänyt kaiken.

Kannustankin kaikkia tänne tulevia menemään rohkeasti opettelemaan näitä uuden maan tapoja. Kun niihin pääsee sisälle, niin voi sitä sisäistä riemua ! Uusien asioiden oppiminen ja opetteleminen kuitenkin vaatii hyppäämistä laiturilta veteen ja kestämistä oman mukavuusalueen kiusallisia tunteita.
Kannustan - pikku hyppy vain. 

Tässä muutama kuva, jotka tuli sunnuntaisen lenkkipolun varrelle. Minulle jäi arvoitukseksi, oliko kissa unohtunut toimistoon viikonlopuksi.





1 kommentti:

Kiitos ajatuksestasi!