sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Moncarapacho - pala Portugalia

Espanjan naapurissa Portugalissa suosittelen vierailemista. 
Maa on niin lähellä ja tarjoaa aivan toisenlaista ympäristöä kuin Aurinkorannikko.

Köyhyys näkyy, kun mennään kauemmas turistikeskuksista. Luulen, ettei ruoasta kuitenkaan ole pulaa, mutta katukuvassa rakennukset ovat melko heikossa kunnossa. 

Hintatasoltaan Portugali on Espanjan tasoa. Polttoaine on kuitenkin hieman kalliimpaa Portugalissa, joten auto kannattee tankata Espanjan puolella.

Nyt piipahdin Moncarapacho:ssa, joka sijaitsee Olhaon kunnassa, noin tunnin ajomatka rajalta. Kylä on A22 tien ja meren välissä. Moottoritieltä on kyltti kaupunkiin. 

Sunnuntaisin kylässä on isot markkinat. Näin joulun alla erillisessä hallissa oli myös käsityöläisten joulumarkkinat, jotka olivat ihan samanlaiset, kuin mihin koti Suomessa olen joulun alla tottunut. 

Itse torialueella oli useita "tavernoita", jotka olivat kaikki täynnä paikallisia syömässä ja juomassa. Itse kylässä ei kahviloissa ollut juuri ketään.

Ensimmäistä kertaa törmäsin suureen määrän lintujen myyjiä. Kauppakin heillä tuntui käyvän.









Tori alueelta saatooi hankkia melkeinpä mitä tahansa. Perinteisten vaatteiden ja kenkien lisäksi tarjolla oli paljon elintarvikkeita. Erilaisia yrttejä myytiin periaatteella, mikä vaikuttaa mihinkin vaivaan.




Näytti siltä, että koko seutukunta oli tullut viettämään iltapäivää ja lounastamaan torille. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!