tiistai 19. helmikuuta 2013

Bormio

Matkamme vei yllättäen Pohjois Italiaan ja Bormioon. Zurichistä matkaa kertyi noin 200 kilometriä, mutta matka oli paikoin vaivalloista. Se, miksi ko. paikkaan nyt eksyimme löytyy syy vieraastamme, jonka lapset olivat Italiassa FIS:n kisoissa. Siis olimme kannustusjoukkoja.

Lähdimme kotoamme Wollerausta aamulla varhain, noin kasilta. Ajoimme St Moritzin kautta, jossa pidimme pienen tauon ja katselimme hevospolo kilpailuiden valmisteluja.

Ko. alueella kiertää kisa, jossa kilpaillaan useammalla paikkakunnalla. Nyt oli siis vuorossa St. Moriz,





Kahvin jälkeen jatkoimme matkaa Italian puolelle yli jylhien vuorien.



Välillä oli hyviä laskettelukeitaita 



Vihdoin saavuimme Bormioon  Matka-aikaa meiltä Sveitsin Wollerausta pysähdyksineen kertyi 4,5 h. Matkaa kilometreissä oli noin 200 km.

Perillä laitoimme auton parkkiin hissin viereen ja lähdimme katsastamaan majoituspaikkaa.

Valitsimme Hotelli Funivian  Ko. hotelli oli vaatimaton perhehotelli Word Cup rinteen alla. Kahden hengen huone maksoi 85 euroa/ hlö sisältäen aamupalan ja illallisen. Eli mielestämme edullinen. Hotellissa oli myös kaksi saunaa: ns. nordic ja höyrysauna. Lisäksi uima-allas. Huoneiden äänieristys ei ollut parhainta tasoa, joten "honey moon" kohteeksi tämä ei sovellu. Meitä asia ei häirinnyt. Alkuillasta kuului naapurin telkkari ja itse nukuimme sikeesti päivä ulkoilun jälkeen. 

Pöytävaraus

Lobbybaari

Alkupalan antimet
Kävijöiden tunnustus !
Miellyttävää oli se, että henkilökunta puhutteli nimillä ja tunnisti. Samoin se, että aina oli vakkaripöytä. Samaa saa kokea Suomessa Pallaksella. Myös, jos viinipullo jäi juomatta tai siis vajaaksi, niin seuraavana päivänä se sitten kiikutettiin pöytään.

Kaikenkaikkiaan mukava hotelli, johon varmaan menemme uudestaankin. Autolle löytyi parkkipaikka hallista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!