torstai 27. joulukuuta 2012

Feliz Navidad 2012

Joulua vietimme perin suomalaisittain. Kinkku paistettiin ja laatikot tehtiin. Myös piparit ja tortut leivottiin. Tosin tänä vuonna aikaa jäi valmisteluihin vain yksi päivä. Mutta se riitti :) Aurinkorannikolla toimiva La Leona kauppa auttaa monia suomalaisia siirappien, valmiiden taikinoiden, piimien yms. hankinnassa. Itse piipahden Marbellan La Leona kaupassa. Piimän menekki on niin taattua, että se pitää varata aina etukäteen. Lantut ja tillit ostan Fuengirolan junakadulla olevasta pienestä vihanneskaupasta.

Aaton pöydän kattaminen on perinteisesti tyttöni tehtävä. Samoin joulukuusen koristelu. Itämaan tietäjät laitan kuitenkin jo aikaisemmin viikolla kiipeämään kohti kattoa. 






Aattona ehdin tehdä pieniä joulukoristeluja hyasinttien ympärille. Tosin menin puutarhalle niin myöhään, etteivät hyasintit ehtineet aueta. Toista vuotta minulla möllöttää ystäväni tekemä tonttu, joka on niin ilmeikäs. 





Vieraamme tulevatkin hyvissä ajoin ennen auringon laskua. Nyt ensimmäistä kertaa mukana oli myös pienoinen Zorro koira. Alkuruokana maistelemme erilaisia sillejä ja lohta. Pääruokana sitten ne perinteiset laatikot ja kinkku. Tänä vuonna tein ystäväni Tiinan ohjeella muntatotia, joka olikin oikein kiva väliruoka. 

Aaton ohjelmaan kuuluu meillä myös Jouluevankeliumin lukeminen, jonka päälle laulaa luikautamme Enkeli taivaan. Myös radiossa meillä soi taustalla ulkosuomalaisille tarkoitettu Jouluaaton ilmasilta.

Eli hyvin perinteinen tämä meidän joulu taas oli. Sitten odotamme 5.1. Itämaan tietäjien kulkuetta, jotka tuovat espanjalaisille lapsille lahjat. Tänä vuonna menemme katsomaan tietäjiä Marbellan kaupunkiin.

Saas nähdä, missä vietämme joulua 2013. Se on viellä vähän auki :)


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

USP sairaala

Melkoinen tovi on kulunut, ennekuin on löytynyt aikaa kirjoitteluun. 
Lupasin taannoin kertoa kokemuksista yksityissairaalassa käynnistä. Tässä se tulee.

Tuttavani koki yht`äkkisen muistinmenetyksen. Hän ei enää löytänyt kotiin ja eikä oikein
tiennyt, missä olikaan. Toki maan tunsi, muttei muuta. 

Lähdin erittäin huolestuneena yhdessä hänen
rouvansa kanssa viemään häntä autollani tuhatta ja sataa kohti Fuengirolan USP sairaalaa. 

Pääsimme onnellisesti perille ja pikaisten papereiden täyttämisen jälkeen (korvaushakemus Eurooppalaisen vakuutuksella oli suomeksi) pääsimme Doctorin luokse. Hän yhdessä apulaistensa kanssa teki useita kokeita ja testejä. Olipas meidän yllätykseksi yksi sairaanhoitaja (mies) opiskellut Helsingin Lauttasaaressa ja käynyt Rovaniemelläkin husky ajelulla. 

Kokeiden jälkeen potilas lähdettiin kuljettamaan ambulanssilla (pillit päällä) pikaisesti kohti USP Marbellan sairaalaa. Minä ja potilaan rouva menimme minun autollani.  

Perille saavuttuamme potilaalle oli tehti monenmoiset aivokuvaukset ja onneksemme mitään hälyttävää ei löytynyt. Yöksi sairaalaan kuitenkin täytyi jäädä ja odottamaan seuraavan päivän kokeita. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Seuraavana päivänä kotiuduttiin lounaan jälkeen ja vakuutus korvasi kaiken. Seurasimme kuitenkin osaston toimintaa aamupäivän ja kovasti oli erimaalaisia potilaita ikähaarukalla arvioisin 25-90 vuotta. Vakuutus kannattee siis huolehtia mukaan matkaan. Englannin kielellä pärjää sairaalassa ja apua löytyy läheltä.

Fuengirolassa on myös Xanit lääkäriasema, jonka sairaala on Benalmadenassa. Xanitissa on yksi suomalainen lääkärikin ja monet suomalaiset sairaanhoidon opiskelijat tekevät työharjoittelua sairaalassa. Myös kerran törmäsin USP sairaalassa suomalaiseen harjoittelijaan.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluvalaistuksia

Joulun alla Espanjassa voidaan ihastella kauniita jouluvaloja. Joka vuosi ne ovat mielestäni vain parantuneet, vaikka säästösyistä niitä onkin vähennetty. Tässä kuitenkin muutamia otoksia ensin Marbellan vanhasta kaupungista.







Seimet kuuluvat yhtä tärkeänä osana jouluun kuin Joulupukki jouluun suomalaisilla. Mitä ihanimpia seimiä näkee kaupungilla. Ohessa Marbellan kaupungin seimi ja vanhan kaupungin kirkon seimi. Kamerani ei ollut mukana, mutta Fuengirolan Miramar kauppakeskuksessa oli Fuengirolan Alzheimer yhdistyksen tekemä erittäin taidokas seimi, josta pidin erityisen paljon.

















Ja vielä jouluvaloa ja muuta jouluista.









perjantai 14. joulukuuta 2012

Ostoksilla

Nyt on vierähtänyt aikaa viimeisestä kirjoituksesta. Lupaan kuitenkin, että tahti tulee kiihtymään ja postaan joulutunnelmia.

Osa syy kiireeseen on, että hankin yhden makkarin asunnon. Sitä sitten on maalattu ja lamppuja isketty kattoon (kiitos Aimon, joka joutui session seurauksena hospitaaliin mutta sairaalakertomukset laitan erikseen).

Ko. asunto on samassa talossa, jossa minulla on useampi asunto aikaisemminkin.
Nyt sitten asuntoon piti hankkia kaikki kodinkoneet. Suunnistin tuonn Malagan lentokentän lähellä olevalle teollisuusalueelle. Laitan tässä listan, jotka hankin hitaa 1.050,- kotiin kuljetettuna:


  • jää/pakastinkaappi
  • hella
  • uuni
  • pyykkikone
  • mikro
  • astianpesukone
  • imuri
  • kahvinkeitin
Ainakin nämä kuului pakettiin ja hinta oli mielestäni kohdallaan.

Sitten olen ottanut tarjouksia parvekkeen lasittamisesta. Hitahaitari tuntuu olevan linjalla 3 000 - 4 500 euroa. Osalla on kuitenki toimitusaika kuukauden, joten ei sovi minulle. Ehkä jostain saan sopivan.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Uusia yhteyksiä Helsingistä Espanjaan

Kun Air Finland poistui taivaalta, olemme kaikki Espanjan matkaajat päivitelleet lippujen hintoja. Tosiasiahan on, että kilpailu sataa meidän kuluttajien laariin. Tosin, joskus hintakilpailun myötä toimijat vähenevät ja kuluttajat kärsivät. Näinhän tässä nyt sitten kait kävi.

Norwegian ilmoitti jo viime keväänä lisäävänsä vuoroja Malagaan. Hinnat ovat mielestäni kuitenkin olleet monesti melko korkeat. Mielestäni noin 300 euroa per suunta on jo aika kallis hinta lipulle.

Nyt kuitenkin Vueling ilmoitti aloittavansa suorat lennot Helsingistä Barcelonaan ensi keväänä. Näin aluksi siellä näytti oleva noin +- 80 euron lippuja per suunta. Barcelonan kautta voi päästä Malagaan noin 120 eurolla (HKI-AGP), tosin aikaa siinä tuhraantuu silloin.

Mutta, hyvä että saamme lisää mahdollisuuksia Helsingistä käsin.

torstai 22. marraskuuta 2012

Halpoja asuntoja Espanjasta !

Useissa medioissa on uutisoitu, että Espanjasta saa halpoja asuntoja roskapankin kautta. Tämä roskapankki Bankia tarjoaa huutokaupan kautta asuntoja ympäri Espanjaa. 

Itse kun tutustuin, niin vähänpä siellä oli sellaista "valkoihoiselle" sopivaa.

Löysin kuitenkin yhden kohteen. Laitoin kaksi mailitarjousta (piti rekisteröityö puhelinnumeroineen ja lupasivat jopa infota jos tulee muita tarjouksia). Kolme päivää sitten asunnon kohdalle tuli merkki otetaan tarjousta vastaan ja soitin kahdesti: maanantaina ja silloin kertoivat erillisen yksikön ottavan yhteyttä ja sopivan tapaamisen tiistaille. Ei kuulunut tiistaina eikä keskiviikkona. Torstaina soitin uudelleen ja ilmoitin haluavani nähdä asunnon ja tehdä tarjouksen heti. Taas sama virsi, otetaan yhteyttä. 

No yhteyttä ei ole otettu. Nukun kännykkä vieressä ja olen alati valmiina lähtemään katsomaan tätä     30 000 euron asuntoa :)

Herää kysymys, ovatkohan he todella myymässä näitä asuntoja vai onko niille valitty jo ennalta ostajat.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Puerto Banus - Corte Ingles

Corte Ingles (paikallisesti Corte) on Banuksessa oleva iso tavaratalo, josta saa kaikkea. Vähän kuin Hesan Stokka. Maantasa kerroksessa on Hipercor iso ruokatavaratalo (vastaa ehkä suomalaisittain isoa Citymarkettia). Alla on kaksi muuta kerrosta, joista alimmassa on jonkin sorttinen outlet ja sitten -1 kerroksessa on metsästys, kalastus, golf, ompelu yms. harrastutavaraa. Myös posti ja asiakaspalvelu löytyy -1 kerroksesta. 

Maantasa kerroksessa on sitten em. mainittu Hiperi ja kaikenlaisia merkkiosastoja koruilla ja kelloilla höystettyinä. Erityisesti jos tarvitset meikin, niin siellä on tytö jonossa odottamassa meikattavia ja ihan ilmatteeksi, jos kehtaat kävellä pois ostamatta. Miehenkin sieltä käy josku hakemassa kauniiden tyttöjen tekemän kasvojen rasvauksen (kotona kun ei sitä saa).  Myös kaikki kosmetiikka on edustettuna tässä ns. 0 kerroksessa. Ylemmistä kerroksista sitten löytyy lähes kaikkea: naisten, miesten ja lasten osastot. Unohtamatta lemmikkejä ja barbegueta. Myös huonekalut ja ravintolat löytyy ja varmaan paljon muutakin. Kaikkea ei ole jaksanut kahlata läpi, kun vielä vaihtelevat joskus osastojen paikkoja.

MUTTA, Cortesta voit ei-residenttiänä noutaa asiakaspalvelusta kortin, jota voi näyttää seitsemänä päivänä vuodessa ja saat 10% lisäalennusta. Jopa alennusaikaan. Tuli näyteltyä sitä viime helmikuussa mieheni edellenkin muistamana ns. "13 mekon" päivänä. 

Mutta itse asiaan. Tänään kun siellä poikkesin ja vähän ihmettelin, kun oli suljettu parkkihalleja ja oli näitä tyhjiä vitreenejä. 



Viime viikolla yritin ajella tästä sisään, mutta pieni "puuha Pete" siinä ajeli traktorillansa



Kun en enää niin ole selvillä, mikä on HOT tai Whatsahot, jollaisia kortteja Cortesta saa, niin tänään sitten tutustuin osastoihin, joista oli kellot ja korut viety (kenkäsoaston myyjän opastamana). Itselleni oli uusi tuttavuus tällainen jenkkilästä tullut Nialaya . Tämän osaston korut olivat olleet kiinnostavia ja rosvojen mieleen.






Toivotaan, että tämä elämä rauhoittuu täälläkin. Turisteja kaivataan ja rosvoaminen kyllä kaikottaa ulkomaalaiset. Valitettavasti omastakin lähipiiristä olen saanut kuulla näitä tapahtumia: kadulla kädestä revitty kello, golf kentällä putsattu bägi ja mikä pahinta, nukkuessa käyty omassa kotona. 

Mutta, tulkaa ihmeessä käymään täällä. Yritän seuraavaksi kirjoitta jostain positiivisesta asiasta.

Liisan liukkaat ja Kaisan kaliamat

Eilen 19. päivä oli perinteinen Liisan liukkaat päivä. Aamusta tulikin tekstiviestejä Suomesta, jossa liukasta oli ollutkin. Aurinkorannikolla palattiin sen sijaan normaaliin päiväjärjestykseen ja aurinko paistoi lämpimästi koko päivän. Monet lomalaiset olivat jo kyllästyneet sateihin, joita oli paikoin tosi runsaasti. Malagassa viime viikonvaihteessa vettä tuli neljän tunnin aikana jopa reilu litra per neliömetri.
Näillä sateilla taas testattiin, kuinka asunnot on rakennettu ja tuliko asuntoon ylimääräinen suihku.

Itse jouduin eilen tekemisiin trafico poliisin kanssa. Kännykkään puhuminen ajon aikana on kielletty Espanjassa - tiedetään. En sitä ole pitänyt niin kauhean pahana rikoksena ja olen puhunut ja samalla seuraillut, onko poliiseja lähettyvillä. Eilen sitten seurailu herpaantui ja vierelle ajoi moottoripyöräpoliisi ja viittoili ajamaan sivuun. Yritin olla ymmärtämättä Espanjaa. No ei auttanut. Sakkoja 200 euroa, mutta jos maksat heti, niin saat 50% alennusta ja pääset satasella. Ei ollut lompakossa satasta ja niin sitä ajettiin kuin "köyhän talon porsaat" automaatille - poliisisaattuessa (toinen edessä, toinen takana). Voi että hävetti ! Muistakaa, ettei puhuta Espanjassa puhelimeen ajaessa.

Nyt en enää vastaa puhelimeen ajaessani, sen verran tuli opetusta. Aiemmin aamusella olin parkkeerannut auton alueelle, joka oli ilokseni päällystetty. Aikaisemmin oli parkkialueena pelkkä hiekkatanner. Ihmettelin kyllä, kun oli vain yksi auto pysäköitynä. 

Käväisin juosten viereisessä vakuutusyhtiössä hakemassa vakuutuskirjat. Palatessani oli sakkolappu ikkunassa (60 euroa). Siitä selvisi heti maksamalla 6,55 euroa. 

Eli ei ollut kovin onnekas tuo eilinen päivä minulle. Toivotaan, että tänään olisi parempi päivä, niinkuin ystäväni Irma toivoi. 

lauantai 10. marraskuuta 2012

Joulun odotusta !?


Tänään lauantaina 10. marraskuuta lähdin käymään tuolla rannassa ruokaostoksilla. Kipusin yläkertaan hyödyntämään saamani lahjakupongin ilmaisesta kahvista ja suolaisesta :) Ravintolaan mennessä oli pakko fiilistellä jouluisen osaston läpi. Kyllähän siinä itselläkin joulufiilis  alkoi syntymään. 

Espanjassa perheet rakentavat seimejä figuureilla. Monet figuurit maksavat kymmeniä euroja, jonka vuoksi seimi ja ympäristö syntyy ja rakentuu vuosi vuodelta. Erilaisilla julkisissa paikoissa voi käydä ihailemassa isoja ja hienosti rakennettuja seimiä. Joulun aikaan voit nähdä opastekyltit (Belem), joissa ohjataan esim. kaupungin rakentamalle seimelle. 






Jo viikko sitten, kun kävin rautakauppa AKI:ssa  oli heillä rakennettu useampi joulukuusi näytille. Näin lappilaisena ne näytti aika huvittavilta, mutta ajavat varmasti asiansa. On meilläkin täällä Espanjassa sellainen muovikuusi, joka kaivetaan jouluna varastosta ja oksat suoristellaan. Kyllä siitä ihan kelvollinen tulee, kun laittaa paljon koristeita.







Tänään kuitenkin Corte Ingles tavaratalossa jäin ihastelemaan heidän jouluosastoansa. Tuli heti hinku ostaa lahjoja kummilapsille. 





 Joka jouluksi olen ajatellut panostaa kattaukseen ja muutenkin koristelemiseen. Jotenkin se aika aina rientää ja monet asiat jäävät suunnittelutasolle. Nyt kuitenkin eilen jo tein muutaman joulukortin. Tänään sitten katselin sopivia astioita joulukattaukseen






Ja sitten ne pre - lahjat. Olemme innostuneet teestä. On erilaisia härveleitä teen lehtien liottamiseen. Tänään löysin ihanasti pakatut teekupposet, jotka sitten meille hankin. Yhden kupposen hinta oli hieman alle 10 euroa, joten hintakaan ei mielestäni ollut paha. Nyt meillä sitten liotettaan teen lehtiä.

Ja tietysti se oikeakin lahja tuli ostettua, mutta sen tuo sitten joulupukki meidän prinsessalle.






tiistai 6. marraskuuta 2012

Dia de a todos los Santos - vainajien muistopäivä

Espanjassa pyhämiesten pyhää ei siirretä lähimpään viikonloppuun vaan se on 1. marraskuuta. Tuolloin omaiset menevät viemään kukkia hautausmaille - ihan kun meillä koti Suomessakin. 

Me lähdimme käymään San Pedron hautausmaalla. Kirkon edustalla oli paljon ihmisiä, joko menossa tai tulossa. Kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. 

Näky oli hieno ! Voi sitä kukkaloistoa. Kirkon vieressä oleva kukkakauppias oli varmaankin tyytyväinen. Osa vei hienoja asetelmia hautojen eteen. Kynttilöitä ei liiemmin sytytelty enkä myöskään löytänyt paikkaa, johon olisi voinut jättää tervehdyksen omien omaisten muistamiseksi.






- Pysty paasi -
Koulussa keskustelimme espanjalaisista hautajaisista. Kuoleman jälkeen hautajaiset pidetään nopealla aikataululla. Usein jo jopa seuraavana päivänä. Kun noita hautapaikkoja katselin, niin ihmettelin miten niihin mahtuu useampi henkilö. Opettaja kertoi, että vainajat laitetaan sinne "ruumispusseissa", eikä kokonaisena arkkuna. Hän käytti näistä nimeä bungalowit. Hautapaikoista maksetaan vuosittaista maksua kaupungille, jonka vuoksi samaa paikkaa halutaan käyttää useamman leposijana. 

Osa haluaa haudattavan pystyssä, jonka vuoksi oli pysty paaseja. 

Nyt kuitenkin monet ovat alkaneet suosimaan tuhkausta. Maa kun on kortilla. 









Osa on varannut itselle ja läheisilleen ns. oman huoneen, joka on portin takana.


Otin tämän kuvan ristikko portin välistä. 
Huoneessa on sitten useampi "laveri" odottamassa.

Hieno asetelma gladiolukseista.






- Viimeinen leposija -








- Tämä oli mielestämme kuljetusyrittäjän viimeinen leposija 












Kaikenkaikkiaan rauhoittava ja vaikuttava käynti. Mukanamme oli suomalainen pariskunta, jotka olivat täällä lomalla.