maanantai 1. heinäkuuta 2013

Metsäpellon Puoti

Koskaan ei pitäisi luvata mitään :) Näin taas aikaa on vierähtänyt eikä tekstiä ole syntynyt. Nyt kesälomaillessa sitten on aikaa purkaa viimeisen kuukauden kuvat kamerasta ja päivittää reissujakin. 

Tein pikaisen päiväajelun Lammille. Olin kerran aikaisemmin siellä käynyt, mutta navigaattori piti ottaa avuksi. Olin netissä ja fb:ssä seuraillut Metsäpellon Puodin elämää ja tuotteita. Niinpä päätinkin ottaa vähän ommaa lommaa ja suunnata käymään ihan livenä paikalla. 

Katsoin netistä, että puoti aukeaa kello 11.00 ja niinpä päätin startata niin, että olen heti avauksessa paikalla. Puodissa näytti olevan alennusmyyntikin sopivasti.

Navigaattorini ohjasi minut hienosti perille, keskelle uutta asutusaluetta, josta löytyi metsän siimeksestä ihana vanha navettarakennus, joka oli hienosti sisältä isäntäväen omin käsin uudistettu.



Turkoosisarjan sormukset ja ranneketjut eivät olleet hinnalla pilattuja. 
Kaunis väri. 


Kynttilänjalkoja


Tässä ihana kaupantiski. 
Kaikki niin rosoisen vanhaa. Mukaani tarttui noita ihania Holly Dark:n peltirasisoita, joita ajattelin viedä Espanjaan (jollei tyttöni niitä sosialisoi).






           Haaveilemani Malou White latte kupit oli myyty loppuun, joten ne jäivät vielä odottamaan. 






                 Navetan ylisillä, missä joskus oli säilötty heiniä, ei enää ollut heinistä tietoakaan






Myymälän lattia näytti niin vanhalta puulta, mutta osoittautui laminaatiksi. 





Kaupanteon päätteksi nautin kahvit ja ihanaa piirasta. Hyvien ostosten päätteksi oli mukava ajella kohti kotia. 

Metsapellon Puoti muuttaa toisiin tiloihin lähiaikoina, ihan Tuuloksen keskustan tuntumaan, Tampereen tien varteen. Menkää ihmeessä poikkeamaan. Minäkin aion mennä uusiksi, kun uudessa paikassa on sitten enemmän tilaa sisustustavaroille. Vanhan navetan miljöö ja tunnelma vain jää taakse....nyyh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!