torstai 25. heinäkuuta 2013

Rieskapaikka - ehdottomasti pysähtymisen arvoinen !

Nyt kun olen ajellut Suomea päästä päähän (ees taas), olen mennen tullen pysähtynyt Rovaniemen eteläpuolella olevassa Rieskapaikassa.  

Rieskapaikka sijaitsee Koivussa, noin 50 kilometriä ennen Rovaniemeä. Sieltä ostin nytkin kotiinvietäväksi perunarieskaa. Kahden kappaleen pussi maksaa 2,50 euroa. Mies totesi, että polttoainekin oli halpaa Rieskapaikassa ja on meidän vakio pysähtymispaikka pohjoisen reissulla. 

Paikan isäntä Sauli on silloin tällöin tiskin takana, varsinkin iltaisin. Me nautimme vain kahvit ja ostimme rieskaa tuliaisiksi. Vaihdettiin pikaisesti muutama sana ja kuulumiset Saulin kanssa. Espanjaan lähti mukaan 20 kipaletta hyvää rieskaa. Perunarieska on suosikkini, koska se säilyy avattuna paremmin kuin ohrainen versio. 



Aina tuoretta pullaa ja leipää, ilman säilöntaineita.



1 kommentti:

Kiitos ajatuksestasi!