keskiviikko 2. elokuuta 2017

Siesta - siunaus vai kirous?


Siestaa, jolloin nautitaan rauhassa lounaasta ja levosta, vietetään klo 13.30-17 välissä. Varsinainen siesta-aika vaihtelee Espanjassa hieman paikkakunnasta ja siestaa pitävästä tahosta riippuen. Siestatavat ja -ajat vaihtelevat myös kulttuureittain, siestaa vietetään muuallakin kuin Espanjassa. Esimerkiksi Sveitsin pienissä kylissä elämä pysähtyy täysin kahden jälkeen.    

Eräiden tutkimusten mukaan ihmisten yleisessä energiatasossa tapahtuu notkahdus kello 12 ja 15 välissä, joten siestalle voi olla muitakin syitä kuin kuumuus. Keskikesällä päivän kuumin aikahan ei olekaan siestan aikaan, vaan vasta siestan loppumisen aikoihin. Suomessakaan ei ole kuuminta silloin kun aurinko on kirjaimellisesti korkeimmillaan, vaan vasta sen jälkeen. Kun ajelet asuinalueilla, niin voit nähdä työmiehiä kadulla nokosilla kylmälaukun vieressä kahden jälkeen. Tosin heinä-elokuussa raksamiehillä on lyhennetty työpäivä.

Vuonna 2016 on julkaistu kirja Nokkaunia ja tehotorkkuja. Kirjan on kirjoittanut tutkija, yliopistolehtori Pälvi Rantala, joka on tutkinut nokkaunien hyötyjä ja historiaa Lapin yliopistossa.
Kirjassa tarkastellaan päiväunien kulttuurihistoriaa ja niiden nukkumisen käytäntöjä eri kulttuureissa. Näkökulma on niissä tavoissa, normeissa ja rutiineissa, joita päiväunien nukkumiseen liittyy.
HS.fi 4.1.2017

Lomalle tulevaa siesta saattaa ärsyttää. Kaupoissa olisi mukava kierrellä, mutta voikin olla että joutuu nykimään putiikkien ovien kahvoja turhaan. Kaupat viettävät siestaa omien mieltymystensä mukaisesti. Mitä vähemmän turisteja paikkakunnalla on, sitä varmemmin ovet ovat kiinni siestan aikana. Ostoskeskuksissa voi kuitenkin shoppailla sydämensä ja lompakkonsa kyllyydestä aamusta iltamyöhään! Aamu tosin alkaa usein vasta klo 10 tai jopa vasta 10.30.

Aamuvirkun shoppailijan kannattaa siis käyttää suomalaisen aamupäivän, espanjalaisen aamun - ensimmäiset tunnit kauppalistan tekemiseen tai rauhalliseen aamiaiseen. Aamiaiskahvilakin voi tosin aueta vasta klo 8 tai 9. Tästä on ollut puhetta jo aiemminkin.
Suomeen verrattuna illallista syödään Espanjassa myöhään, joten luonnollisesti aamun aloituskin siirtyy.
Plaza de Naranjos - Marbella
Marbellan vanha kaupunki on täynnä kapeita kujia, lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen.
Shoppailijan kannattaa sitoa sandaalien remmit kierrosta varten reilusti ennen puolta päivää, koska täällä puodit viettävät siestaa.

Moni ravintola avaakin ovensa iltaa varten vasta klo 20. Talvella voidaan syödä aiemmin, mutta kesän kuumimman ajan koittaessa on luonnollista mennä syömään vasta ilman vähän viilennettyä. Useimmiten paikalliset saapuvatkin vasta klo 22 maissa, kun turistit ovat jo lähdössä pois. Eikä todellakaan ole mikään ihme mennä illalliselle klo 23.
Yökerhotkin aukeavat vasta puolenyön jälkeen, mutta paikalliset kansoittavat tanssilattiat ja baaritiskit vasta reilusti seuraavan vuorokauden puolella ja kotiutuvatkin sitten auringon noustessa. Kun suomalainen lähtee aamulenkille, espanjalaiset tulevat vasta kotiin. Siestalla on aikaa nauttia lounaasta pikaruoan hotkaisemisen sijaan. (Jopa McDonalds avaa monissa paikoin vasta klo 12, kun Suomessa on totuttu menemään lounasburgerille jo puoli yhdentoista aikaan.)

Moni baari ja ravintola tarjoaa edullista menu del dia:aa. Jopa alle 10 eurolla voi päästä nauttimaan kolmen ruokalajin maukkaasta ateriasta. Alkuruoaksi pieni salaatti tai keitto, ehkä tuoreita katkarapuja ja simpukoita, jos olet meren rannalla. Lounas on edullisissa menuissa usein yksinkertainen, salaatti ja vihannekset eivät useinkaan kuulu samalle lautaselle pääruoan kanssa. eivät tosin välttämättä illallisellakaan.


Espanjassa usein ruoka on nimensä mukainen, pollo con arroz, kanaa riisillä on sitä itseään. Jälkiruoaksi perinteistä crema catalan vanukasta, tai meidän riisipuuroa muistuttavaa arroz con lecheä tai jäätelöpallo. Eikä ole mitenkään poikkeavaa että lasillinen viiniä tai olut kuuluu menun hintaan. Jos ravintolassa on paljon paikallisia, kannattaa kokeilla. Mitä kovempi ääninen on puheensorina, sitä todennäköisemmin saat hyvää ruokaa, hyvällä hinta-laatu suhteella.Lounaan jälkeen voi vielä hetkeksi oikaista sohvalle. 

Nautitaan elosta ja olosta - siestalla tai ilman, makuasioista kun on turha kiistellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!