Espanjassa nautitaan auringosta käytännössä ympäri vuoden.
Pilvet ja sateet
ovat suhteellisen harvinaisia vieraita, vaikka saattavatkin talvikuukausina
käydä pikaisesti kylässä. Lämpö ja valo hellivät niin kasveja kuin täällä
aikaansa viettävien luovuutta.
Costa del Sol onkin monen taitelijan toinen koti ja onpa osa karistanut Suomen
räntäsateet kokonaankin harteiltaan. Kirjailija Raija Orasen Espanjassa
viihtymisestä on kirjoitettu lehdissä moneen kertaan, tosin nyt taiteilija on
muuttanut 18 vuoden Espanjassa olon jälkeen takaisin Suomeen.
Kirjailija Juha Vuorinen lähti Suomesta maailmalle jo
jokunen vuosi sitten ja päätyi Maltan kautta Espanjaan. Kuulumisia ja
kokemuksia on voinut seurata mm. Apu-lehden blogista ja viimeisin kirja Holan
takaa on koonnut jutut yhteen. Kirjan voi tilata netistä tai ilahduttaa suomalaista
yrittäjää Fuengirolassa, astelemalla Hemingway kirjakaupan ovesta sisään.
Kirjan tuottoa ohjataan Suomalaiset kuntoon! -kampanjaan, joten kirjan ostamalla
teet hyvää muillekin kuin itsellesi.
Espanjan elämisestä ja tänne kotiutumisesta on kirjoitettu suomalaisittain
useampikin kirja sekä runoteoksia. Omakustanteisesti on syntynyt mm. Jorma
Ojalaisen Paratiisi Andalusiassa. Kirja kertoo yrittäjäpariskunnan
oravanpyörästä irtautumisesta. Kieli on helppo lukuista, tosin on huomattavissa
ettei Ojalainen kirjoita työkseen. Hän kuitenkin kuvaa hyvin ja avoimesti
minkälaisia haasteita he ovat tänne kotoutumisessa kohdanneet, miten
kotiutuneet ja ystävystyneet. Kirjaa voi sen puolesta suositella kaikille tänne
muutosta haaveileville - ainakin heille joille oma huvila tai finca, eli
maatila on haaveiden täyttymys. Vaaleanpunaiset lasit silmillä ei välttämättä
tule ajatelleeksi mahdollisesti pihapiirissä asuvia käärmeitä, palmuissa
kiipeileviä rottia, viemäröinnin (tai sen puutteen) haasteita tai tietä jota ei
voikaan ajaa sateella. Leppoisaa luettavaa varsinkin Suomessa, kun mieli
halajaa aurinkoon ja sormet puutarhapuuhiin. Kissan kohtelusta kertovan kohdan
olisi toki voinut jättää pois. Siitä ei tule kenellekään kuin paha mieli.
Välimeren maisemat ovat innoittaneet ja innoittavat edelleen myös
kuvataiteilijoita, muusikkoja, tv-persoonia ja poliitikkoja. Helsingissä syntynyt
Gabriela von Girs maalaa Marbellassa ja kaikkien rakastama laulaja Jari
Sillanpää viihtyy hyvin Benalmadenassa. Yksi Suomen laaja-alaisimmista
viihdetaitelijoista, Vesa-Matti Loiri on nähty lomailevan useampaankin kertaan
ohjaaja-tuottaja Pertti Melasniemen seurassa. Iltalehti uutisoi vuosia sitten
että poliitikkona ja (entisenä) Soneran johtajana tunnetuksi tullut Pekka
Vennamo osti edesmenneen Spede Pasasen Marbellan asunnon. Teatterin
taustajoukkoja asuu enemmänkin tämän alati luovuutta ruokkivan auringon alla.
Eikä ihme. Lämpö ja valo saavat kasvit kasvamaan, kukat kukoistamaan ja
luovuuden lentoon!
Paikallisessa puutarhaliikkeessä kannattaa vierailla vaikkei varsinainen
viherpeukalo olisikaan. Kasvien väriloisto, lajikkeiden määrä ja edullinen
hintataso tekevät todella vaikutuksen.
Markkinat ovat myös oivallisia paikkoja ihasteluun ja edullisiin hankintoihin.
Niistä saa usein kukkia, vihannesten taimia ja yrttejä vielä
puutarhaliikkeitäkin edullisemmin. Aloittelevakin puutarhuri pysyy iloisena kun
voi kokeilla onnistumisen ja erehdyksen kautta mikä kasvi viihtyy missäkin -
edullinen hintataso kannustaa kokeilemaan ja ostamaan leikkokukkiakin
viikottain.
![]() |
Kuva San Pedron markkinoilta |
Keväällä jättimäinen hortensia maksoi markkinoilla 12 euroa, Suomessa vastaavan
kokoisesta olisi saanut maksaa yli 30 euroa. Yrttien todella isot taimet
maksoivat euron, samoin mansikan taimet. Reiteen saakka yltävä kirsikkatomaatti
jossa oli jo reilut 20 raakiletta, 8 euroa. Isohkot kaktukset 4 euroa, suuri
kukkiva amppeli 4 euroa.
Markkinoista lisää myöhemmin. Ne ovat kuitenkin joka paikkakunnalla vähän
erilaiset. Jos olet siis nähnyt yhdet, et ole nähnyt kaikkia! Jokaisella paikkakunnalla on myös oma tunnelmansa, omat erityispiirteensä, omat
asukkaansa ja turistinsa.
Matkailu avartaa aina!
Kun liikkuu avoimin mielin, kiireettä - voi löytää
pieniä paratiiseja vaikkei poistuisi omaa provissia, eli maakuntaa pidemmälle.
Naisyrittäjistä eksyin. 😊 Missä päin espanjaa asut ja mitä teet?
VastaaPoistaHei Etna, asun Marbellassa ja minulla on kiinteistövälitystoimisto Fuengirolassa.
VastaaPoista^_^ Juuri viime viikolla juttelin työpaikaltani lähtevän henkilön kanssa, joka on perustamassa Fuengirolaan suomalaisille yksityiskoulua ja ajatuksena ollut itsekin mennä Fuengirolaan syksyllä perheen kanssa yhdistetylle työ- ja lomamatkalle.
PoistaPuhelimella selatessa en tosiaan hoksannutkaan, että tuo sunlomasi on teidän kiinteistövälitysyritys. ^_^ Harmi, ettei noista saa näppärästi näkyviin mihin asuntoihin kuuluu (lämmitetty allas) tai mitkä sijaitsevat rannalla (/200m etäisyydellä rannasta.)
Kiitos Etna vinkistä. Alamme laittamaan etäisyyden rantaan. Lämmitettyjä altaita täällä ei juurikaan ole. Sisäaltaita kyllä löytyy. Taidan tunteakin ystäväsi, joka tänne pian landaa
Poistabape sneakers
VastaaPoistayeezy 500
kyrie 5 spongebob
kobe shoes
jordan retro
bape
hermes outlet
golden goose sneaker
curry shoes
golden goose