lauantai 15. heinäkuuta 2017

Koira mukaan lomalle, osa 2 - Lomalla huomioitavia asioita

Rannoille, ostoskeskuksiin, museoihin ja moniin muihinkin paikkoihin on koiralta pääsy kielletty. Kaikki taksit eivät ota koiria kyytiin, busseihin on pääsääntöisesti pääsy kielletty ja junassa matkustaminenkin on hyvin rajoitettua.
Osaako koirasi ottaa rennosti myös yksin ollessaan?


Vaikka Suomessa yksinolo sujuisikin ongelmitta, voi uusi maa, erilainen ilmasto ja ventovieras asunto kaikkine ulkoa kuuluvine äänineen olla rauhallisellekin koiralle shokki. Vaikka Andalusiassa kuuleekin paljon koirien haukuntaa, ei se tarkoita sitä että naapurit sitä mielellään kuuntelisivat.
Huvila-alueilla vahtikoirien haukunta ohikulkijoille kuuluu asiaan, mutta rivi-ja kerrostaloissa koirien oletetaan olevan suhteellisen hiljaa. Koira tulee siis rauhassa totuttaa olemaan yksin, eikä sitä saa jättää asuntoon yksin pitkäksi aikaa. (Ruotsissa koiria ei lain mukaan saa jättää yksin kotiin yli 6 tunniksi.)

Keskellä kesää aamulenkki on tehtävä ajoissa, varsinkin jos suunnitelmissa on kiertää korttelia pidempi lenkki. Seitsemän kahdeksan välissä on vielä mukava liikkua - sen jälkeen lämpötila kohoaa todella nopeasti ja suora aurinko muuttuu polttavaksi. Iltalenkille kannattaa suunnata vasta auringon laskiessa ja lenkit täytyy tehdä aina koiraa tarkkaillen. 


Koiraa ei saa jättää autoon hetkeksikään yksin, vaikka kaikki ikkunat olisivat auki ja auto varjossa. Lämpötila nousee hetkessä tukahduttavaksi, varjosta huolimatta. Espanja on edelleen varsin turvallinen maa matkustella, mutta jätteässäsi koiran yksin autoon tai kaupan eteen, jätät sen myös pitkäkyntisten nähtäville -  siitä huolimatta että turvakodit ovat täynnä kaltoin kohdeltuja ja hylättyjä koiria.

Varsinkin kuumimpana sesonkiaikana tien vierustat ja roskalaatikoiden edustat voivat olla sotkuisia. Sotkuista vastaavat yhtälailla turistit kuin paikallisetkin. Suomalaiset yleisesti ovat siistiä ja luonnosta huolta kantavaa kansaa, pidetään siis kiinni maineesta ja ennen kaikkea toiminnasta jatkossakin. Jos et ole varma miten lomakodissasi kierrätetään roskat, kysy toki. On turha viedä lasipulloja roskiin vain sen vuoksi ettet tiedä missä on lähin kierrätyspiste.

Lasin pala anturassa tai ahneen koiran maasta hotkaisema kanansiipi suolistossa voi olla jopa kohtalokasta - useimmiten selvitään kuitenkin säikähdyksellä. Koiran ulkoiluttajan on kuitenkin syytä olla valppaana ja ennakoida - haravoida katseella tietä etukäteen, niin mahdollisia lasinsiruja kuin lujaa ohittavia pyöriäkin varten.

Haaverin sattuessa kannattaa mennä eläinlääkäriin vaikka ensiavun osaisitkin antaa itse. Kuumuus ja erilainen bakteerikanta tuo omat haasteensa esim. haavojen hoitoon, mutta pientä haavaa varten ei välttämättä kannata syöttää antibioottia, vaan ainakin yrittää hoitaa ensin peruskeinoin. Espanjassa, kuten monissa muissakin Välimeren maissa antibioottiresistenssi on vakavasti otettava asia.

Koirapuistoja löytyy jokaisesta suuremmasta kaupungista. Monissa paikoin puistoja on useampiakin, omine erityispiirteineen. Puistot löytää helpoiten kysymällä turistitoimistosta tai googlaamalla esim. "parque de perros".
Fuengirolan yhdessä puistossa on baari janoisia omistajia varten ja Calahondan todella suuressa puistossa on hyvä agility-alue.
Jos koirasi ei ole tottunut puistoilija, on parempi mennä ensin isoon puistoon, jossa koirilla on tilaa luonnolliseen käyttäytymiseen ja tarvittaessa ne voivat nuuskutella omia reittejään. Pienessä ne saattavat tuntea olonsa hieman nurkkaan ahdistetuiksi, varsinkin jos koiria on paljon. Koirien olisi hyvä antaa tutustua toisiinsa yksi kerrallaan ja välttää tilanteita joissa jo puistossa olevat tulevat suurena laumana tulokkaan luokse.

Ranta-alueita joille koiria voi viedä ympäri vuoden on mm. Málagassa, Fuengirolassa ja Marbellassa. Koiria ei saa viedä kuin erikseen koirille varatuille rannoille! Tavallisella rannalla retkeily saattaa saada ikävän päätöksen satasien sakkojen muodossa.
Sama kohtalo voi olla jos koiran jätökset jättää keräämättä. Espanjalaiset itse ovat valitettavasti vähän laiskoja kakkojen keräililijöitä. Ja vaikka koirien tulisikin kulkea kytkettyinä, poiketaan tästäkin säännöstä usein. Turistina on kuitenkin turvallisinta (ja kukkarolle ystävällisintä) noudattaa sääntöjä.



On myös hyvä muistaa että omistaja on aina vastuussa omasta koirastaan, myös sen ollessa kytkettynä. Kesän ruuhkaiset rantapaseot voivat olla ihmispaljouteen tottumattomalle koiralle varsin ahdistavaa ja kun lapset vielä mielellään syöksyvät paijaamaan ja halaamaankin kysymättä - voi tottumaton koira käyttäytyä arvaamattomasti.

Kesän kuuminta aikaa lukuunottamatta säät ovat mitä mainioimmat pitkiä kävelyjä ajatellen, eikä kuraa juurikaan tarvitse tassuista pyyhkiä. Eläinlääkäri- ja trimmaamopalveluja on hyvin saatavilla, samoin koirien päivähoitoa ja koulutusta. Perustarvikkeita löytyy hyvin suurista marketeista ja erikoisliikkeitäkin on nykyään useita. Lentokentän viereisen puutarhaliikeen, Verdecoran, eläintarvikeosasto on todella kattava joten sinne kannattaakin suunnata vaikka heti lomalle tullessaan. Samalla retkellä saat koirallesi rantalelut ja itsellesi parvekekukat - ja loma voi alkaa!

PS. Kerromme vielä myöhemmin mitä kaikkea tulee huomioida jos muutat Costa del Solille koirasi kanssa pysyvästi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!